Pitkästä aikaa ehdin päivitellä meidän kuulumisia. Viimeisin puolitoista viikkoa on kulunut pitkälti samaa kaavaa noudattaen. Aamulla lapset päiväkotiin, itse töihin. Iltapäivällä kotiin, ruoka ja ulos nauttimaan auringosta. Sisälle on usein tultu liian myöhään, joka johtaa väsyneiden lasten kiukkuamiseen. Mutta tehokas on viikko ollut. Aidan laudat on maalattu ja pystytyskin alkanut. Sitten päästäänkin toden teolla pihan laittoon - edeten toisesta reunasta. Jääkiekon MM-kisat lähenevät loppuaan, joten enää ei tarvitse ensi viikolla ryhmittää elämää kiekon mukaan. :)
Sisätyöt ovat pääosin seisseet paikoillaan, myös sisustuksen suhteen. Valokuvat olen kaapiston päälle saanut kehyksiin, joskin kyseessä on hätävara kehykset. Kromiset ovat toivelistalla. Kaikki aikanaan. Puiset taulut siirtyivät myös kaapiston päälle tauluhyllyltä.
Tänään on otettu hieman rauhallisemmin. Käytiin aamulla vaihtamassa meille "uusi auto" ja iltapäivällä ulkoiltiin. Sain ensimmäiset rusketusrajatkin. Ihanaa kun saa väriä kasvoihin. Huomenna meillä on luvassa talkoot. Tarkoitus on saada loput maalaustyöt autokatoksen ja talon osalta valmiiksi. Toivottavasti sää suosii.
Nyt aion asettua sohvalle jätskikulhon viereen ja nauttia euroviisuista. Epäilen, että uni vie kuitenkin voiton ennen yhtätoista. ;) Rentoa viikonlopun jatkoa!
Kuulumiset tuntuu ihan tutulta ja puuhailut ovat täälläkin siirtyneet sisältä ulos. Mutta nautitaan nyt kun kerran on kesä tullut :)
VastaaPoistaJep, viime kesä on liian tuoreena muistissa! :)
PoistaMekin olemme viettäneet paljon aikaa ulkona ja kyllä on ollut ihanaa! :))
VastaaPoistaKivaa päivää!!