Arkkitehtimme laittoi aamulla viestiä, että nyt hän on aloittamassa uuden talomme suunnittelua ja pyysi laittamaan vielä mahdollisia toiveita taloa koskien. Ajatuksen virtana kirjoitin muun muassa seuraavanlaisia asioita paperille. Toiveena on siis maksimissaan 130 neliöinen talo, mutta olisi hienoa, jos luku olisi lähempänä 120 neliötä. Kolme makuuhuonetta, joista yksi saisi olla hieman isompi, niin sanottu vanhempien "master bedroom". Kauttaaltaan talo saisi olla avara, mahdollisimman vähän turhia väliseiniä.
Ulkoa talo on valkoinen, rapattu suurelta osin. Tehosteena saisi kuitenkin olla reilusti puupintaa. Isot ikkuna-alat miellyttävät, mutta tie kulkee aivan vieressä, joten emme halua asua näyteikkunalla. Haaveissa on myös katettu terassi, mutta se ei ole välttämätön. Perkolat ovat myös kauniita.
Sisätilojen osalta haaveena on saada keittiöön saareke ja alaslaskettu katto, mutta jälkimmäinen ei ole välttämätön. Olohuoneeseen ajattelimme kevyttakaa, nykyisen muuratun takan sijaan. Lämmönlähteenä toimii maalämpö, kuten tässäkin talossa. Eteiseen emme halua tällä kertaa erillistä tuulikaappia. Suurimmat toiveet sisätilojen osalta sijoittuvat kodinhoito- ja kylpytiloihin. Kodinhoitohuoneeseen emme tarvitse erillistä kurapistettä, mikäli kylpyhuone on välittömässä läheisyydessä. Molemmat tilat saisivat huokua kylpylätunnelaa ja niissä olisi käytetty mahdollisesti moderneja ratkaisuja. Kylpyhuoneen yhteydessä olisi myös talon toinen wc. Yksi vaatehuone on riittävä, ellei kaappitilaa kodinhoitohuoneessa ole runsaasti.
(Kuvat Pinterest, Asuntomessut ja Honkatalot)
Rakennusmateriaalia emme on vielä päättäneet. Tällä hetkellä voittavana on rapatulta osin EPS-harkko ja muilta osin puurunko. Katsotaan muuttuuko se vielä.
Odotan innolla kuvien valmistumista! Rentouttavaa helatorstaita! :)
Ei kommentteja