Juhannuksena

Meidän juhannus sujui rauhallisissa merkeissä. Perjantai valkeni täällä rannikolla sumuisena ja viileänä, mutta päivän mittaan aurinko paistoi jo erittäin kuumastikin. Me vietettiin perjantai sukulaisten kesäpaikassa ja ajettiin illan tullen kotiin. Pojat nukahtivat autoon ja tarvitsi vain kantaa sänkyihin.

Lauantai ja sunnuntai kuluivat pitkälti saman kaavan mukaan kuin kaikki viikonloput tähän mennessä - pihaa tehdessä. Vihdoin ja viimein mies sai trampoliinin kasatuksi ja siitä on riittänyt nyt jo paljon iloa. Se toimii myös erityisen hyvänä auringonottopaikkana. ;)

Vaikka koko juhannusta ei voinut rentoiluun käyttää, täytyy sanoa, että teki ihmeitä viettää kokonainen päivä touhuten perheenä kaikenlaista. Välillä tuli silti ihan syyllinen olo. Osaakohan sitä lainkaan olla sitten joskus, kun toinen talomme valmistuu? Kun ei tarvitse koko ajan olla touhuamassa jotakin. Se on taito, jota täytyisi alkaa harjoitella. Aina ei tarvitsisi olla niin tehokas. Tai ainakaan yrittää hoitaa montaa asiaa samanaikaisesti niin kuin itselläni on hyvin usein tapana.
Olen viettänyt tänään vapaapäivää. Kävin aamulla alennusmyynneissä. Nyt aion olla vielä tunnin ajan todella tehokas ennen kuin pojat kotiutuvat. Loppuillan voi pyhittää joutenololle!

2 kommenttia