Tilannetietoa rakennukselta. Kastelli pystyttää runkoa nyt toista kokonaista viikkoa ja on edistynyt melko mallikkaasti. Edellistä taloa tehdessä tässä projektissa vierähti ainoastaan viisi päivää. Toki miehiä on nyt vähemmän työmaalla ja talo on osittain 2-kerroksinen eli työn valmistuminen on näiden tosiasioiden valossa hitaampaa. Yksi merkittävä aikaa vievä osuus on avoräystäät, joita ei edellisessä talossamme ollut. Todennäköisesti myös seuraavat kaksi viikkoa kuluvat vielä ennen talon lopullista luovutusta.
Jo tässä kohdin voin lausua erityiskiitoksen Kastellin työmiehille. He ovat tehneet hyvää jälkeä, mutta mikä mukavinta, he pitävät tontin siistinä. Puutavara, ikkunat ja ovet ovat asiallisesti pressuilla suojattu (vaikka tämä kuuluu meidän töihin) ja roskat on kerätty jätesäkkeihin. Tontille on mukava mennä, kun ei tarvitse murehtia säiden vaihtelusta tai liiemmin siivoamisestakaan.
Tuntuu jo ihan kodilta.
// fresh pictures of the house
Tupsahdin tänne katsellessani Indiedaysin sisustusblogeja, mutta hyvänen aika täällähän rakennetaankin! Tuli heti niin kotoisa olo :D muutenkin kaunis ja insipiroiva blogi! Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektin etenemistä. Paljon tsemppiä jatkoon!
VastaaPoistaHei, ja kiva kun löysit tänne! :) Ja kiitos kauniista sanoistasi. Tsemppiä varmasti tarvitaan!
Poista