Tähän viikonloppuun on mahtunut paljon perheen keskeistä laatuaikaa. Lauantaina ukki ja mummi kävivät tuomassa laivatuliaisia ja miehet laittoivat Sisun huoneeseen tähtitapetin. Sisua kiinnosti lähinnä tapettiliimapurkki! Max lähti seurakseni lenkille ja kuvailtiin kaunista taivasta ennen sisälle tuloa. Legoilla ehdittiin leikkiä vielä ennen saunaa ja Putousta! :)
Sunnuntaina bloggailtiin ja käytiin ennen lounasta ulkona kolaamassa yöllä satanut lumi. Niin kaunis talvinen päivä! Kurkittiin myös autokatoksen varastoon ja pohdin, mitä kaikkea sitä on vielä edessä tämän talon tiimoilta.
Päivällä käytiin uimassa ja saatiin myös uuden talon pohjapiirros aika hyvälle mallille. Uutisten perään ehdittiinkin jo kommenttiboksin puolella kysellä, joten siitä lisää ensi viikolla.
Energistä ensi viikkoa! :)
Täällä jännätään teidän uuden kodin pohjia.
VastaaPoistaTänään viimeksi miehen kanssa haaveiltiin, josko joskus toinen talo väsättäis. Lähinnä pohjaa mietittiin. Tltiin edelleen siihen tulokseen, että seuraava haussi olisi yhdessä tasossa eikä saunaa olisi ollenkaan sisätiloissa, vaan ulkona sijaitsevassa vieras/vapaa-ajanviettorakennuksessa. Ehkä siinä seuraavassa talossa (jos joskus sellainen projekti aloitettaisiin) ehtisi rauhassa miettiä materiaalivalinnat ym., tai niinhän sitä aina kuvittelee :)
Heh, niin minäkin jännitän! ;) Yhteen tasoon mekin rakennetaan periaatteessa, yläkertaan tulee vain parvi ja vaatehuone. Tuota saunajuttua mekin pohdittiin, mutta päätettiin pysyä perusmallissa. Meillä on rappaus ulkopintana kaavassa niin se jo nostaa kustannuksia. Tuo taitaa olla klisee, että seuraavan kanssa ei tulisi kiireessä päätöksiä eteen, koska tietää eri vaiheet - tässä illuusiossa minäkin vielä elän! ;) Katsotaan miten käy!
VastaaPoista