LATTIAVALINNAN EDESSÄ

Laminaattia, lautaa, puuta vai vinyyliä? Rakentamisessa ollaan siinä vaiheessa, että lattiamateriaali pitäisi hiljalleen päättää. Haaveilen vanhan ajan valkoiseksi maalatusta puulattiasta, mutta se jää haaveeksi. Työvaiheet (lattian koolaaminen ja ovien höylääminen) muodostuvat kynnyskiveksi. Jäljelle jää parketti, laminaatti ja vinyyli.

 
Edellisessä kodissamme meillä oli laminaatti. Silloin en juuri osannut muita vaihtoehtoja edes ajatella. Jalan alla laminaatti tuntui viileältä, mutta nopeasti siihen tottui. Lapsiperheessä laminaatti on helppo kovan pintansa vuoksi. Naarmuja ja muita elämisen jälkiä ei juuri näy. Parketti sen sijaan on nyt alkanut viehättää lämpönsä vuoksi, mutta mietityttää miten se kestää lasten ja mahdollisten kotieläinten kanssa. Vinyyli on minulle vielä toistaiseksi tuntematon.

 
Toinen asia, joka vaikuttaa myös materiaalin valintaan, on ladonta. Kalanruotokuvio ihastuttaa kovasti, samoin kuviot, joissa on käytetty sekä vaaka- että pystysuuntaista asettelua. Joka tapauksessa haluaisin jotakin tavallisesta poikkeavaa juuri laudan/laminaatin asetteluun. Tai tätä mieltä olen joka toinen päivä. Ja joka toinen päivä, se perinteinen valonsuuntainen asettelu tuntuu parhaimmalta ratkaisulta. Kolmas, ratkaisevin asia taitaa kuitenkin olla budjetti. Parinkympin hintainen laminaatti verrattuna kuudenkympin parkettiin, kas siinä pulma.

Kuvat 1 / 2 / 3

Ei kommentteja