VUOKRAKODIN KEITTIÖ

 
Kodinhoitohuoneen ohella yksi tila tästä vuokrakodista on jäänyt vielä käsittelemättä ja se on keittiö. Vetolaatikot työtasoineen ja yläkaappeineen sijaitsevat vastapäätä olohuonetta, takkaseinän takana. Kuvista puuttuvat jääkaappi ja pakastin, jotka ovat vastapäätä allasta. Kaapit ja laatikot ovat mattavalkoiset, alumiinisilla vetourilla. Puoli vuotta vetouria käyttäneenä, olen erittäin tyytyväinen, että valitsimme erilliset profiilivetimet tulevan kodin keittiöön. Näihin uriin eksyy uskomaton määrä likaa ja pölyä.


 
Koska tasotilaa keittiössä on vain noin kaksi metriä, on se väistämättäkin täynnä pienkodinkoneita, leikkuulautoja ja esimerkiksi muropaketteja, jotka mielenrauhani vuoksi siirsin pois näkyvistä. Tasotilaa säästyisi kummasti, jos esimerkiksi mikro olisi mahtunut sille varattuun kohtaan yläkaappien väliin. Ja luonnollisesti keittiön säilytystilaa ei ole mitoitettu neljän ihmisen ruokatarpeita varten, mutta hyvin kaikki tarvittava on silti mahtunut!

 
Keittiöstä puheen ollen, uuden kodin keittiösuunnitelmatkin pyörähtivät vielä kerran ympäri tässä syksyllä. Ehkäpä vilkaistaan niitäkin kuvia ensi tilassa kunhan aikaa tälle harrastukselle vapautuu enemmän. Instagram-seuraajat tietäväkin, että tämä viikko kului Helsingissä opintojen parissa ja niin kuluu vielä ensi viikkokin. Seuraava lähiopetusjakso on sitten vasta maaliskuussa.
 
Tontilla alkaa olla seinät levytetty ja ensi keskiviikkona alkaa tasoitus- ja maalaustyöt. Muitakin kivoja sisustusjuttuja olisi teille kerrottavana, mutta palataan niihin viimeistään ensi viikonloppuna. Nyt venyttelyiden kautta nukkumaan. Huomenna peli Raisiossa.

Ei kommentteja