HYLLY KEITTIÖÖN

Väliloikka lupaamastani neljän kuvan postaussarjasta keittiön sisustamiseen. Kesän yli olen miettinyt ja etsinyt sopivaa hyllyä keittiöömme saarekeseinälle. Koska ajatus on alkanut ennemminkin kiertää kehää kuin päätyä johonkin, ajattelin kysyä apuanne.

 
Kysymys on saareke- tai kai oikeammin niemekeseinästä ja hylly tulee kuvassa näkyvien ikkunoiden väliin kahvinkeittimen yläpuolelle. Haluaisin hyllylle sekalaisen seurakunnan aamukahvikuppeja ja ehkäpä jokin tuoksukynttilä myös joukkoon tai vaikkapa hammastikut. Samalle seinälle on tarkoitus laittaa myös seinävalo lähinnä kohdevaloksi esimerkiksi sanomalehden lukua varten. Mielessä on Artemiden Tolomeo ja se tulisi hyllyn oikealle puolen. Hyllyvaihtoehdoiksi olen kaavaillut muun muassa seuraavia:
 
 Iittalan Aitio hyllyssä (1) viehättää tuo puunväri, jota olen huomannut kaipaavani lisää meille. Rikkoisi mukavasti mustan ja valkoisen liittoa. Ikean Botkyrka hylly on hyvin ajaton ja mustalla värillään toisi ryhtiä. Hyllylle saisi kuppeja myös kahteen tasoon. Kolmantena vaihtoehtona on House Doctorin messinki-marmori hylly. Hyllykannattimet myydään erikseen ja tuohon voisi halutessaan myös itse nikkaroida hyllylevyn jos marmori alkaa kyllästyttää. Neljäntenä vaihtoehtona on Artekin klassikko hylly 112B koivun värissä. Näitä näkyi olevan myynnissä Torissa kohtuu hintaan ja vanhan hyllyn voisi hioa ja maalata uudestaan jos koivukuvio ei miellytäkään jostain syystä.  
 
Joka tapauksessa ajaton ja klassinen hylly on siis haussa. Kerro jos mieleen tulee jokin toinen hyvä vaihtoehto!
 
// looking for a shelf for the kitchen wall
 

8 kommenttia

  1. Siinäpä sulla pohdittavaa. Kaikki vaihtoehdot ovat kyllä kivoja ja myös erilaisia. Minulla on olohuoneessa vähän sama tyhjän seinän ongelma...taidan päätyä leveisiin tauluhyllyihin. Valitset näistä (tai jostain muusta) vaihtoehdosta jonkun, lopputulos on taatusti kivan näköinen. Mukavaa viikkoa sinulle...minä aloittelen sitä toisenlaista arkea! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätöksenteko ei ole ikinä ollut mun vahvoja puoliani! :) Mukavaa uuden arjen alkua sinne.

      Poista
  2. Siihen vois sopia String Pocket-hylly myös. Sen kanssa ei kyllä lukuvalo tuohon taitaisi sopia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy String-hyllyä jo poikien huoneista, joten en halua sitä keittiöön, vaikka se ihana hylly onkin. :)

      Poista
  3. 1 ja 2 musta kivoimmat :)!

    VastaaPoista
  4. Ykkönen ehdottomasti paras.

    VastaaPoista
  5. Kaikki on kivoja vaihtoehtoja. Artek varmasti ajattomin valinta. Valaisinsuunnitelma kuulostaa hyvältä! Yksi vaihtoehto voisi olla myös Tolomeon Pinza-nipistinversio hyllyyn kiinnitettynä. Näyttää minusta hauskan rennolta niin.

    VastaaPoista