ENSIMMÄISET KUVAT UUDET KAMERALLA


Huh, mikä viikko. Arki-illat ovat valuneet sormien läpi jalkapallokentällä, pyykkiä pestessä ja lasten perustarpeista huolehtiessa. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan olen lähinnä käynyt läpi koululaisen seuraavan päivän kulkua ja kalenterimerkintöjä, hätäisesti selannut läpi sosiaalisen median ja potenut huonoa omatuntoa julkaisemattomista kuvista ja blogiteksteistä. Tarvitsen unta kahdeksan tuntia yössä ollakseni edes millään lailla toimintakykyinen seuraavana päivinä, joten puoli yksitoista viimeistään nukkumaan oli koti sitten kuinka sekainen tahansa.


Iloa arkeeni toi alkuviikosta ostamani uusi kamera. Ostin edellisen Olympus PEN Mini E-PL1 kamerani muistaakseni kolme vuotta sitten (tarkempi ajankohta selviäsi blogihistoriasta) ja kevään mittaan aloin haikailla uudesta kamerasta. Vaikka tämä blogi on itselleni vain harrastus ja haluan satsata siihen kohtuudella, on valokuvat kuitenkin olennainen osa laadukasta sisältöä. Vanhan kamerani rajallisuus alkoi häiritä siinä määrin, että oli aika päivittää uudempaan. Niinpä tästä eteenpäin otan kuvani Olympus PEN Lite E-PL6 -kameralla. Olympuksen minijärkkärit ovat vieneet sydämeni täysin. Niitä on helppo kantaa mukana ja säätömahdollisuudet ovat itselleni ainakin vielä riittävät. Tuo E-PL 6 on poistuva malli ja sen vuoksi oikein sopuhintainen. Nyt pitäisi vielä opetella perussäädöt, sillä parin viikon päästä pääsen vihdoinkin ihanan Fridan oppiin. Nyt mukavaa viikonloppua!

// What a busy week. But hey I bought a new camera. Once again I chose Olympus.

4 kommenttia

  1. Hei vau, itselläkin odottaa postissa juuri tuo e-pl 6! Entinen, vuonna 2007 hankittu Nikon d40 saa vihdoin väistyä sivummalle :-D Mahtavaa, jos saa pieneen tilaan mahtuvalla kameralla kuitenkin korkealaatuisia kuvia. En malttais odottaa että itekin pääsee värkkäämään tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä valinta! :) Tykkään kyllä ihan kympillä tuosta kutosesta ja muutos on huima ykköseen verrattuna. Tietysti joku on varmasti sitä mieltä, että ei riitä kutosenkaan laatu, mutta tällaiselle harrastajalle musta oikein passeli!

      Poista