Viikot vierivät ohi nyt jotenkin erityisen nopealla aikataululla. Huomenna on taas jo perjantai! Mukavaahan se tietysti on, mutta nyt kaipaisin arki-iltoihin lyhyttä aikalisää. Näiden ruuhkaviikkojen keskelle olen ottanut tavaksi tehdä viikkosiivouksen jo torstaisin silloin kuin se on mahdollista. Joskus tätä sekoittaa vanhemman pojan jalkapallopelit tai miehen pitkälle iltaan venyneet työt. Puhtaaseen ja siistiin kotiin on kuitenkin aivan erilainen tunne tulla perjantaina töiden jälkeen. Viikonloppu tuntuu alkaneen jo yhtä päivää aikaisemmin.
Siivoamisen lomassa otin muutaman kuvan muuttuneesta olohuoneesta. Ex tempore sain päähäni muuttaa järjestystä viime viikonloppuna. Yksinäinen Ikean Söderhamn -nojatuoli siirtyi kahden istuttavan sohvan jatkeeksi ja Varaxin Lepakkotuoli ikkunan eteen. Linie Designin maton pyöräytin toisinpäin ja Hayn pöydän paikkaa siirsin hieman keskemmälle. Yksinkertainen ja nopea muutos toi kaivattua vaihtelua. Äkkiseltään ajattelin, että nyt seinälle täytyy hommata yksi taulu lisää ja mattokin saisi olla isompaa kokoa. Näiden muutosten myötä sohvapöytä saattaisi olla kuitenkin yksinäisen ja pienen oloinen. Odotellaanpa siis hetki ja katsotaan, miten silmä tottuu. Mukavaa viikonloppua!
// made some changes in the livingroom last weekend
Tuo sohva näyttää niin ihanalta! Onko mukava löhöillä?
VastaaPoistanim. haaveilen uudesta sohvasta
Mun mielestä se on tosi hyvä istua ja pötkötellä. Erityisesti tykkään riittävästä istumasyvyydestä. Saa jalatkin reippaasti ylös sohvalle. :)
PoistaKauniit kuvat! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos kovasti! :)
PoistaKauniilta näyttää, vaalea ja valoisaa. :) Mukavaa uutta viikkoa!
VastaaPoista