MIELESSÄ KEITTIÖ



Viikonlopun kynnyksellä mielessä pyörii keittiö. Käytiin eilen Puustellissa katsomassa keittiösuunnittelupalaverin tuotokset. Kahden lapsen kanssa ilmassa oli täydet katastrofin merkit, mutta suhteellisen pienillä vahingoilla selvittiin. Sitä emme osanneet odottaa, että meiltä pyydettiin jo nyt lopullista vastausta kysymykseen, otammeko keittiömme heiltä. Lupasimme miettiä yön yli. Muita firmoja emme ole edes vielä ehtineet kilpailuttaa. Joskin täytyy sanoa, että Puustellin puolesta puhuu moni asia. Meillä on takataskussa aikaisempi kokemus, heidän korkeakiiltovalkoiset kaapinovet ovat vertaansa vailla ja nyt kampanjatarjouksessa sekä lisäksi myös kodinkoneet ovat kampanjatarjouksessa. Silti tuntuu hurjalta tehdä päätös nyt, kun koko projekti on vasta alkutekijöissä.


Nämä kuvat nappasin viime viikolla, ja voi miten suurta onnea siisti ja toimiva keittiö tuottaa. Pidän tuosta meidän nykyisestä keittiöstä kovasti, vaikka aika erilainen kokonaisuus onkin luvassa uuden keittiön osalta.

Mutta mitäpä siellä? Suunnitelmia viikonlopulle? Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, suuntaisin Habitareen ehdttomasti. Koska en asu, mies viettää huomisen päivän rakennustalkoissa ystävien tontilla ja sunnuntaina matkataan isovanhempien luo lounaalle. Intoilen Habitaresta siis kotisohvalla, ehkäpä viinilasillisen kera, muiden blogien kautta. :)

Ihanaa viikonloppua!

8 kommenttia

  1. Hmmm... en ole itse vielä kertaakaan päässyt keittiöostoksille, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta, että ostopäätös pitäisi tehdä samoin tein. Kyllähän ihmiset yleensä tekee tarjouskierroksen ja miettii ja pähkäilee. Vai liittyyköhän tuo nyt jotenkin tuohon heidän tarjouskampanjaansa?
    Habitare-matka tehdään täälläkin netin välityksellä :) Sinne olisi kyllä mahtava päästä joskus ihan paikan päälle, mutta ei siis ainakaan vielä tänä syksynä, kun sattui yksi perhetapahtumakin juuri huomiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopean päätöksen teko liittyy juurikin kampanjaan. Mutta kuka sanoo, etteikö niitä kampajoita tulisi myöhemmin lisää. :) Ihanaa kun tutut bloggarit ovat jakaneet Habitare -inspiraatioita. Ensi vuonna tahdon nähdä messut kuitenkin ihan livenä! :) Ihanaa illan jatkoa!

      Poista
  2. Olisipa ollut kiva, jos olisit päässyt messuille ja oltaisiin tavattu. :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Päätin jo, että ensi vuonna tulen messuille varmasti! :)

      Poista
  3. Jos hinta miellyttää, parhaillaan olevat kampajaedut kiinnostavat ja aiempi kokemus Puustellista on positiivinen niin mikä ettei päätöstä voisi tehdä jo tässä vaiheessa. Me nähtiin iso vaiva ja kilpailutettiin neljä firmaa, mutta loppujen lopuksi erot olivat tosi pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nämä ovat näitä valintoja. Me kilpailutettiin viisi ja niistä kävi myös hyvin selvästi ilmi, mikä on kannattava valinta ja mikä ei. Uskon, että hintatasot eivät ole niin kovasti muuttuneet, etteikö nytkin taso olisi ennalta-arvattavissa. Tämän vuoksi emme aio kilpailuttaa, mutta hinnasta täytyy Puustellin kanssa päästä yhteisymmärrykseen. ;)

      Poista
  4. My brother recommended I may like this blog. He was entirely right.
    This puut up actually made my day. You can not consider just how much time I had spent for this info!
    Thank you!

    Feel free to visit mmy site blog – focuses

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your sweet words! This comment made my day! :) I'm on my way to check your site.

      Poista