AJANKÄYTÖN A, B JA C

Nettirautakauppa taloon.com kutsui minut osallistumaan raksaniksit -blogikilpailuun, jossa etsitään bloggaajien ajansäästövinkkejä rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen saralla. Yhdestä kerrasta oppineena ajattelin kantaa korteni kekoon, sillä aika on todellakin rahaa, mitä ainakin talon rakentamiseen tulee.
 
 
 
 
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin se vain on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Aina parempi mitä aikaisemmin tiedät, mitä haluat. Me aloitimme ensimmäisen talon rakentamisen noin kolme vuotta sitten talvella. Jos ja kun ei ole pääomaa ostaa avaimet käteen -versiona unelmataloa, kannattaa panostaa suunnitteluun. Miehelläni oli jonkinasteinen käsitys talonrakentamisesta verrattuna omaani, joka oli suurin pirtein tasolla neljä seinää ja katto. Ensin alkuun hyödynsimme sukulaistemme  ja ystäviemme tietotaidon, kysyimme suosituksia, etsimme tietoa internet -foorumeilta ja laskimme suuntaa antavan budjetin pankin lainalaskurilla. Loimme mielessämme myös pääpiirteisen aikataulun, jonka kohdallamme saneli pitkälti vanhan asunnon myynti.
 
Näiden pohjalta oli helppo alkaa tehdä ensimmäisiä tärkeitä valintoja: vastaava mestari, oman työn osuus (talovalmis / muuttovalmis / vesikattovalmis / runkovalmis), maatyöt (tontti oma / vuokra; paalutus / louhinta), talon runkomateriaali (puu / kivi) ja lämmitysmuoto (kaukolämpö / maalämpö / sähkö) - valintoja, jotka nielevät joka tapauksessa ison osan budjetista.

Talon perustusten teon otimme ulkopuoliselta rakennusfirmalta urakkapalkalla ja talopakettiin valitsimme lämmitysvalmis -toimituksen (joka tuossa edellisen kappaleen pientalopakettien yläkäsitteissä sijoittuu vesikattovalmiin ja muuttovalmiin väliin). Tällä välin, kun muut tekivät varsinaisen työn puolestamme, käytimme aikaa muun muassa erilaisten tavaramäärien laskemiseen sekä kaluste- ja pintamateriaalivalintojen tekoon.
Materiaali- ja kalustevalinnat tähdentyvät useimmiten matkan varrella, mutta myös niille on hyvä suoda ajatuksia aikaisessa vaiheessa, koska ajankäytön b on kilpailutus. Oli kyse sitten takasta, puupaneelista, laatoista, keittiökokonaisuuksista, ovenkahvoista tai pistorasioista, on hinnoissa uskomattomia eroja. Mieti mihin haluat panostaa ja missä voisi pihistää, sillä sitähän se rakentaminen on - tasapainoilua budjetin sallimissa rajoissa. Joka tapauksessa kilpailuttaminen hyvissä ajoin kannattaa: tuotteet ja tavarat ovat käytettävissä silloin kun niitä tarvitset ja hyvin todennäköisesti hintakin on hilautunut matkan varrelle alaspäin. Toki kannattaa pitää mielessä, että aina halvin ei ole se paras vaihtoehto.

Tiedon etsiminen on nykyään helppoa, kiitos internetin. Erilaisilla kivijalkakaupoilla on omat nettisivunsa, puhumattakaan erillisistä nettirautakaupoista. Lisäksi muun muassa teemamessut tarjoavat rakentajille hyviä tarjouksia ja ajankohtaista tietoa. Messuilla pääset kätevästi juttelemaan alan ammattilaisten kanssa. Kilpailuttamisen kannalta nostan esiin myös opiskelijoiden hyödyntämisen rakentamisessa. Jos on valmis sietämään hieman hitaamman tahdin eikä se rasita aikataulua, voi säästää sievoisen summan esimerkiksi putki- tai sähkötöiden kustannuksissa.

Kolmantena vinkkinä kehotan kysymään neuvoa, kun sitä tarvitsee. Kysy muilta omakotitalorakentajilta vinkkejä. Kierrä tulevat naapurit ja ahdistele sukulaiset, sillä vaikka me suomalaiset olemme paikoin hyvinkin jäyhää kansaa, löytyy joukosta niitäkin ketkä mielellään kertovat mistä sai, mitä sai ja kuinka halvalla. Ystävän kaverin kautta voi hyvän tuurin osuessa kohdalla saada vaikka verratonta apua laatoitustöissä, kuten meille kävi.

Useimmiten kuulee valituksia siitä, miten rakentamisessa aikataulu venyy, budjetti paukkuu ja parisuhde rakoilee. Me pääsimme muuttamaan aikataulussa (joskin viimeisenä mahdollisena päivänä), budjetti piti ja parisuhdekin kesti. Innostuimme hommasta jopa siinä määrin, että olemme aloittamassa toista taloprojektia, josta tämän kirjoituksen kuvatkin kertovat. Rakentaminen voi olla siis kiva kokemus, josta jää hienoja muistoja.

Jos tästä kirjoituksesta oli apua, äänestämässä voi käydä täällä. Kannattaa käydä tutustumassa myös muiden bloggaajien antamiin vinkkeihin ja antaa ääni, sillä kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Boschin akkuruuvinväännin (arvo 479€).

*toteutettu yhteistyössä taloon.com -nettirautakaupan kanssa.
 

2 kommenttia

  1. Hei!
    Seuraan suurella mielenkiinnolla blogiasi. Me rakennettiin myös kolme vuotta sitten ensimmäinen talo ja seuraavaa haaveillaan. Miltä muuten tuntuu laittaa myyntiin nykyinen talo? Itsellä olisi suuri innostus alkaa jo suunnittelemaan seuraavaa ja etsimään tonttiä, mutta jotenkin sitä on niin kiintynyt jo näihin seiniin ja kauhistuttaa, jos seuraavat asukkaat eivät pidäkään talosta huolta jne..Heh, onneksi mieheni on jalat maassa-tyyppiä ja sanoo, ettei näihin seiniin kannata kiintyä, ne on vaan kasa lautaa.

    Harvoin ehdin kommentoimaan, mutta luen kyllä :)

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta palautteesta! :) On se kodin myyminen hieman haikeaa, mutta toisaalta me ehdittiin asua tässä se puoli vuotta kunnes päätettiin, että toinen aloitetaan vuoden päästä. Siinä ehti asennoitua ajatukseen ja toisaalta ehkä juuri siksi ei kiintynyt sillä tavalla. Mutta kyllä se kirpaisee ihan varmasti. Tätä rakennettiin kuitenkin rakkaudella ja toinen poikamme syntyi tähän kotiin. Paljon mukavia muistoja. Tsemppiä rakennusurakkaan teillekin, sitten kun se joskus koittaa!

      Poista