Leppoisa juhannus takana. Perjantai puuhailtiin kotona, vähän rakennushommia mutta myös köllöttelyä poikien kanssa sohvalla. Vuokrattiin leffakin ja lapset olivat jälleen innoissaan siitä, että saivat syödä karkkia sohvalla. Ne pienet ilot! Lauantaiksi matkasimme naapurikaupunkiin äitini siskon ja hänen miehensä kesäpaikkaan. Sade haittasi iltapäivästä pihalla oloa, mutta miten ihana oli käydä pihasaunassa ja samalla kuunnella sateen ropinaa ikkunaan!
Tämä päivä onkin vietetty sitten tehokkaasti ulkona. Itse kävin pikaisesti lähikaupungissa aleostoksilla ja vanhemmalle pojalle teinkin mukavia löytöjä. Itselleni ostin urheilusortsit ja uudet kengät. Mies ahersi sillä aikaa autokatoksen puuverhoilun kimpussa ja iltapuhteena muutaman apukäden kanssa asensivat vielä yläkertaan johtavat portaat paikoilleen. Iso kiitos naapureille avusta!
Loppuun vielä maittava grilliherkku. Harvoin blogissa ruokapuolen asioista puhun, mutta tämä on saavuttanut sen verran suuren suosion meidän perheessä, jospa siitä olisi iloa muillekin. Pehmeä sämpylä leivänpaahtimeen ja väliin grillissä kuumennettua pulled porkia sekä mausteita oman maun mukaan. Meillä salaattia, kurkkua, juustoa ja ketsuppia. Maistuu perheen pienimmillekin. Nyt kirjan pariin. Kolme viikkoa töitä ennen lomaa!
Ei kommentteja