Koin eilen harvinaisen hetken töiden jälkeen. Olimme juuri syöneet ja mies keitti jälkiruuaksi kahvit. Pojat leikkivät keskenään autoilla. Ajattelematta istahdin sohvan nurkkaan. Puoliväliin kuppia päästyäni tajusin kuluneen hetken ainutlaatuisuuden. Olin saanut juoda kahvini aivan kaikessa rauhassa, olohuoneen ikkunasta sadetta tuijottaen.
Kipaisin samantien hakemaan kamerani, mutta ikävä kyllä illuusio ehti siinä ajassa mureta. Pienempi veljeksistä aloitti huutokonsertin, koska ei päässyt äidin syliin ja isompi alkoi muuten vain näyttää riehumisen merkkejä. Siinä vaiheessa olin saanut jo mieheltäni muutaman anovan katseen valokuvauksen lopettamiseksi. Ehdin kuitenkin tallentaa tuon hetken joten kuten kameran muistikortille, mutta sitäkin paremmin sydämeen.
Tuollaisia hetkiä olen kaivannut. Sitä kun saa rauhassa pysähtyä. Onnistaisikohan minua tänäänkin?
Ihana rauhallinen hetki. Parasta on se, että sen ohikiitävyydestä huolimatta huomasit sen ja osasit iloita siitä :)
VastaaPoistaMulle kelpais tollanen kahvimuki. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät ole vielä kyllästyneet Unikkoon ;D
Totta, pitänee tiukemmin tarttua tuollaisiin hetkiin. :) Ne arjen pienet ilot. <3 Mäkin tykkään unikosta, mutta eniten harmaana!
Poista