PIHA


 
Kaiholla katselen näitä aurinkoisia kuvia viime viikonlopulta. Täällä alkuviikko on ollut varsin pilvinen ja loppuviikollekin luvattiin epävakaista säätä. Siistin pihaa talvikuntoon ja ostin ruukkuun muutaman callunan. Terassilla ruukuissa olleet pajut siirsin autokatoksen suojaan, samoin mansikan sekä laakean ruukun sisältöineen. Katsotaan säilyvätkö ensi kevääseen. Lyhty on muuten löytö Tokmannilta. Huomattavasti huokeampi hintainen kuin hyvin samannäköinen Herstalin lyhty.

 ¨
Aika tavalla meillä jäi pihan sekä ulkoapäin talon osalta tehtävää ensi vuodelle. No ensinnäkin talo joudutaan rappaamaan uudelleen, mutta kerron siitä sitten aikanaan enemmän. Tämän vuoksi luonnollisesti muun muassa räystäslautojen ja ikkunasmyygien viimeistely sekä ulkoseinään kiinnitettävien ulkovalaisimien asentaminen on turhaa. Niiden aika on sitten, kun rappaus on tehty. Myös kallion päälle jatkuvan terassin teko on ensi vuoden hommia. Pihan perälle kaavailemme nyt kesäkeittiön tekoa. Haaveilimme pihasaunasta, mutta kustannukset taitaisivat nousta niin suuriksi, että se ajatus haudattiin nyt ainakin toistaiseksi. Myös autokatoksessa riittää vielä puuhaa sekä tietysti terassissa ja kulkuväylien viimeistelyissä. Vaikka töitä jäikin paljon, on jotenkin kiva talven lähestyessä suunnata katseita uudelleen sisätöiden suuntaan. Sauna ja kodinhoitohuone ykkösinä mielessä!
 
// outdoor pictures

5 kommenttia

  1. Voih, tuosta ei piha enää täydellisemmäksi mene. Upea!

    VastaaPoista
  2. ... tarkoitan siis pihan puitteita, viis pienistä yksityiskohdista, jotka saattavat olla vähän kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavista sanoista! :) Kyllä se siitä, kun vaan muistaa malttaa mielensä.

      Poista
  3. Mitkä kalliot teillä on. Vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi. Kaikki järjestyy, teillä on niin ihanat puitteet että tästä on hyvä jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kalliot on ihanat. Ihailen näkymää päivittäin. :) Ja totta. Malttia vaan niin kyllä se siitä.

      Poista