Se on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin. Aurinkoisissa merkeissä onneksi. Eilinen kului toipuessa lauantain humputuksista ja ei se toipuminen enää ihan samassa tahdissa käy kuin ennen. Liekö siitä johtunut, että unohdin laittaa esikoiselle vaipan yöksi ja jep, lopputulos oli juurikin se, mitä kuvitella saattaa. Myöhästyin ratkaisevat 10 minuuttia ja sen vuoksi täällä on pyykinpesukone pyörinyt koko päivän!
Mutta mutta, nyt iloisempia ajatuksia. Haluaisin nimittäin kovasti uudistaa tuota eteisen kalustusta. Ongelma on vain siinä, että törmään aina siihen samaan kompastuskiveen - nimittäin säilytykseen.
Olen pyöritellyt tuota säilytysratkaisua mielessäni jo useamman vuoden. Se on varmaa, että kalusteeseen pitää mahtua niin avaimet, aurinkolasit, lompakot sekä muu ylimääräinen pieni sälä heijastimista kyniin. Lisäksi esimerkiksi puhelinluettelon jemmaisin mielelläni eteiseen. Kokosin kollaasiin kolme eri tyyppistä vaihtoehtoa, joita olen pyöritellyt mielessäni. Tyylillisesti haluaisin viedä sisustusta enemmän Scandinavia meets New York -suuntaan ja sen vuoksi näkisin mielelläni pöydällä lasijalkaisen valaisimen, Tine K:n kynttiläkippoja ja rasiaa sekä leikkokukkia maljakossa. Seinälle ripustaisin muutaman taulun, joskin tässä talossa tuo magneettitarra saa toimia taulujen sijaan.
Millainen pöytä/taso teidän mielestänne sopisi parhaiten? Kuvan pöydät/tasot ovat Ikean Bestå (meille tulisi 60cm korkeana), Englessonin sivupöytä sekä Askon työpöytä. Meillä on jonkin verran bestå-sarjaa jo kotona, joten en tiedä onko jo järjen köyhyyttä hankkia samaa sarjaa myös eteiseen. Englessonin sivupöytä on ihanteellinen, jos ilme olisi aavistuksen modernimpi, pieni ripaus riittäisi. Sen sijaan Askon pöytä on mielestäni jo hieman liian moderni.
Ei kommentteja