SYKSY + SISUSTUS

Loppuviikolle on lupailtu varsin kesäisiä ilmoja, mutta niin vain syksyn sisustus kummittelee jo mielessä. Muutamia hankintoja olen jo tehnytkin, ja osa on löytänyt paikkansa, mutta kokosin vielä kollaasiksi asti muutamia suosikkejani.
Vannoutuneena hopea -tyttönä en sitten ikinä uskonut, että meiltä kotoa löytyisi kultaa tai kuparia sisustuksessa. Mutta kaksi kuparin väristä tuikkukippoa meille on jo kotiutunut ja voi miten ihastunut olen. Silmäni olen iskenyt kollaasin Iittalan kullanvärisen Nappula-kynttiläjalan ja Skultunan kynttilälyhtyjen lisäksi Tom Dixonin Etch-lyhtyyn. Tuikkukipoista näkisin mielelläni meillä myös lisää noita Tine K:n lyhtyjä.
Lisäksi kotiin voisi sopia Zara Homen valokuvakehyksiä sekä huonetuoksu ja syksyn väreissä tyynynpäällisiä. Vasemmalla kollaasissa on Finlaysonin Valo ja oikealla Linumin Dream. Sokerina pohjalla Iittalan Vitriini, joka jo lähes jokaiselta bloggaajalta löytyy, mutta joka on aina, ainakin omasta mielestäni, yhtä kaunis.
Joko siellä on ehditty pohtia syksyn sisustusta?
Iloa tiistaipäivään!

4 kommenttia

  1. Syksyllä sitä tosiaan sisustuskärpänen puraisee, kun siirrytään taas sisätiloihin! Ihana kollaasi! Täältä löytyy tuoksutikut ja nappulat jo valmiina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, vaikea pitää kukkaron nyörejä tiukalla ettei kaikkia sentään kotiuttaisi! ;) Aika herkullisia juttuja sulla.

      Poista
  2. Kyllä, sisustusta mietitään jo senkin takia, että ollaan uudessa kodissa, mutta syksy tuo taas inpiraatiota kerrassaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa varmasti päästä sisustamaan uutta kotia. Itsekin sitä jo hiukan odotan. Kivaa kuitenkin, että tähän kotiin ehtii syksyn laittamaan. :)

      Poista