ÄITIENPÄIVÄN TUNNELMISSA



Elämää uudessa kodissa on ehditty harjoitella nyt kaksi viikkoa. Ja voi, en vaihtaisi hetkeäkään pois!  Alkuun liitty paljon epämääräisiä Ikea-kasseja ja pahvilaatikkokuormia. Tai niitä turhauttavia hetkiä,  kun pääset alakertaan ja huomaat, että villapaita jäi yläkertaan. Niin ja ne auton avaimet - aina hukassa. Arki hakee hetken uomiaan, mutta tämä muutto ei tuonut mukanaan sellaista ahdistusta, joka olisi puristanut sydäntä. Hampaita toki kiristää vielä ne sisustamattomat nurkat ja rakenteilla olevat tilat, mutta toisaalta nautin niistä pienistä yksityiskohdista, jotka valmistuvat. Esimerkiksi eilen, kun sain keittiön tasolle maustepurkkeja järjestykseen. Se, jos joku, saa hymyilemään. 




Me juhlistimme äitienpäivää kotona jo eilen, ja loihdimme yhdessä brunssin. Nuorimmaisen etäkoulussa oli äitienpäivän tarjoilut huomioitu hienosti ja mehun sekä kaurakeksien valmistaminen olivat perjantain tehtävinä. Muu tarjoilu syntyi käden käänteessä. Perunat, lihapullat ja croissantit uunin kautta pöytään. Hedelmät paloiksi ja kukat maljakkoon. Miehen valmistama jälkiruoka vaati kerman vaahdottamisen ja keksien murskaamisen, mutta pienitöinen homma sekin. Pitäisi useammin järjestää tällaisiä brunsseja, ne ovat mukavaa viikonloppupuuhaa. Nyt kuitenkin oikein ihanaa päivää Äidit ja erityisesti omani. Olet rakas. 

PIILOLASIT ARJEN HELPOTTAJANA


Kaupallisessa yhteistyössä Specsavers Rauma

Me mieheni kanssa olemme molemmat silmälasien ohella ahkeria piilolinssien käyttäjiä. Oma taustani ulottuu teinivuosiin, jolloin jääkiekkokypärän alla silmälasien käyttö muodostui hankalaksi yhdistelmäksi. Muistan, miten ensiksi äitini auttoi aina laittamaan linssit silmiin, kunnes sitten itsekin opin. Pitkälle nuoreksi aikuiseksi käytin usein piilolaseja ainoastaan urheillessa. Koulupäivisin ja työelämässäkin alkuun käytin silmälaseja. Nykyisessä työssäni piilolasit ovat oikeastaan välttämättömyys. Teen fysioterapeuttina jonkin verran myös allasterapiaa, jolloin silmälasien käyttö on hankalaa. Oma näköni on niin huono, että ilman laseja tai piilolaseja en pärjää.

Mieheni sai ensimmäiset lasinsa vasta noin 10 vuotta sitten, mutta hankki heti alkumetreillä myös piilolasit. Hänen työnsä luonne on niin ikään sellainen, että piilolasien käyttäminen on helpompaa. Hän käyttää työssään suojalaseja ja -kypärää, ja vaikka nykyään suojalasit saa vahvuuksilla, on lasien vaihtaminen hankalaa. Tai oikeastaan se, että muistaa kantaa molempia laseja mukana!


Kun sitten tämän yhteistyön myötä mieheni piilolasit uusittiin, sai hän kokeiluun sekä kuukausi- että kertakäyttölinssit. Itse sai kokeiluun myös kertakäyttölinssit. Olen tähän asti aina käyttänyt kuukausilinssejä, mutta Anna Specsaversilta ystävällisesti kertoi, että uidessa kertakäyttölinssit ovat huomattavasti turvallisemmat kuin kuukausilinssit hygienian vuoksi. Kuukausilinssit puhdistuvat tietysti nesteessä, mutta eivät toistuvan käytön vuoksi ole ikinä yhtä hygieniset ja puhtaat kuin kertakäyttölinssit. Kuukausi- ja kertakäyttölinssien lisäksi piilolinssejä saa myös jatkuvakäyttöisinä eli voit pitää linssejä yötä päivää. Näissä vaihtoväli on viikosta yhteen kuukauteen. Tällaiset linssit vaativat aina hyvin aktiivista optikon seurantaa ja kostutustippojen käyttöä. Jatkuva käyttö ei sovi kaikille silmille.


Piilolinsseistä löytyy valinnan varaa vaikka kuinka paljon ja niillä voidaan korjata kaikkia yleisimpiä taittovikoja, kuten liki- tai kaukonäköä, hajataittoa sekä ikänäköä. Ikä ei ole siis este piilolinssien käytölle. Piilolinssien valintaan vaikuttaa vahvuus, kaarevuus sekä halkaisija. Moderneissa, hengittävissä silikonihydrogeelilinsseissä materiaalilla ja linssin tonuksella eli "kovuudella" on isompi vaikutus kuin kaarevuudella. Korjaavissa sekä moniteho piilolaseissa on lisäksi muutamia muita ominaisuuksia, jotka tulee ottaa huomioon. Piilolinssejä on tyypiltään kahta erilaista: pehmeitä ja kovia, joista kovia käytetään lähes tulkoon vain tiettyjen silmäsairauksien, yleisimmin keratoconus, yhteydessä. Pehmeistä linsseistä löytyy niin "vanhoja" happealäpäisemättömiä hydrogeelilinssejä kuin moderneja "hengittäviä" silikonihydrogeelilinssejä. Piilolinssejä saa myös värillisinä. On tärkeää tässä kohtaa muistaa, että käyttö tulee aloittaa aina osaavan optikon opastuksella!


Piilolinssien käyttäminen on helppoa ja vaivatonta, mutta on muutamia asioita, joista tulee huolehtia. Piilolinssit tulee asettaa silmiin ennen meikkaamista ja poistaa ennen meikinpoistoa. Piilolinssejä tulee käsitellä varoen ja aina puhtain sormin. Käytön jälkeen linssit on puhdistettava, huuhdeltava ja desinfioitava niille tarkoitetulla puhdistusnesteellä ellei linssit ole kertakäyttöiset. Neste puhdistuskoteloon tulee vaihtaa joka kerta. Myös linssien säilytykseen tarkoitettu kotelo tulee puhdistaa ja vaihtaa aika-ajoin. Uuden nestepullon mukana tulee aina uusi kotelo. Nukkuessa tulee käyttää vain tähän tarkoitukseen sopiva piilolinssejä. Silmän kosteustasosta johtuen silmät voivat joskus tuntua kuivilta. Silloin on hyvä kostuttaa silmää kosteustipoilla. Tämä on hyvä tehdä myös  ympärivuorokautiseen käyttöön tarkoitettujen linssien kanssa ennen nukkumaanmenoa ja aamulla herätessä. On vain muutamia tilanteita, joissa ei suositella piilolinssien käyttöä ja näitä ovat tulehtuneet ja ärtyneet silmät tai jos olet kipeä. Piilolasien käyttöä ei suositella myöskään käyttämään erityisen kuivassa tai pölyisässä ympäristössä tai paikoissa, joissa käytettään haitallisia kaasuja tai liuottimia. Itse huomaan, että esimerkiksi lentokoneessa on miellyttävämpää pitää silmälaseja.

Miltä tällainen tuhti infopaketti piilolinsseistä kuulosti? Ymmärrän kyllä jos olo on hieman sekava. Jos kuitenkin kiinnostuit asiasta, kannattaa piilolinssien käyttöä ehdottomasti kokeilla. Helpoiten se onnistuu ottamalla yhteyttä Rauman Specsaversiin. Sieltä löytyy joukko tämän alan ammattilaisia, jotka auttavat sinut alkuun käytössä ja huolehtivat silmiesi hyvinvoinnista. 

SEISAHTUNUT TUNNELMA


En taida olla ainoa, jonka pasmat tämä nykyinen tilanne Suomessa ja maailmalla on sekoittanut. Lasten harrastukset jäivät loppuviikolla tauolle, koulut ja päiväkodit ovat ainakin toistaiseksi vielä auki. Vaikka tätä uudenlaista arkea on eletty vasta kolme päivää tuntuu, että siitä on paljon pidempi aika, kun asiat vielä rullasivat tuttuun tapaan. Lapset ovat koko viikonlopun viettäneet aikaa kavereidensa kanssa, joten tuntuu, että tämä taitaa olla kovempi paikka meille aikuisille. Eilen olin aivan toimeton. Lieneekö sitä, että nyt kun vapaa-aikaa on riittämiin ei tiedä mistä aloittaisi. 


Koronavirus sekoitti meidän osaltamme myös muuttokuviot. Ajatuksena oli toteuttaa muutto uuteen kotiin maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta päätimme varmuuden vuoksi lykätä sitä huhtikuun puolelle. Loppukuusta olisi täytynyt pitää kaikki käyttöönottoon ja muuttoon liittyvät tarkastukset, joten vaikka tässä itse pysyisikin terveenä ei tarkkaan tiedä, miten muu toiminta kaupungin virkamiehillä on järjestetty terveystilannetta unohtamatta. Vaikka se oli aluksi kova pettymys, osaa siihen nyt jo suhtautua positiivisemmin. Aika todennäköisesti kuluu yhtä nopeasti kuin aiemminkin ja koti on valmiimpi muuttohetkellä. Ainakin listoituksia, väliovia, alakerran wc-kaluste sekä pukutilan sisustus olisivat jääneet puuttumaan jos muutto olisi toteutunut aiemmin. 


Postauksen kuvat tontilta on otettu jo tämän kuun alussa, mutta pääsette kuitenkin jyvälle, miltä siellä näyttää. Erityisen innostunut olen siitä, että materiaalivalinnat ovat osuneet nappiin. Muistan vieläkin esimerkiksi laattojen valintoihin liittyneen tuskan, mutta  taidan palata tähän tarinaan myöhemmin. 


Näissä kuvissa näette nyt yläkerran portaikon, eteisen lattialaatoituksen, keittiön takaseinän sekä yläkerran aulasta käsin näkymää. Sneak peekina tuo eteisen lattia, joka on ladottu vinoon. Havittelin siihen ensin kalanruotokuviota, mutta tähän tarkoitukseen Pukkilalta ei silloin löytynyt sopivankokoista ja -väristä laattaa. Halusin sävyn olevan samaa kuin alakerran wc:n, kodinhoitohuoneen ja pukutilan lattialaattojen. Käynti näihin tiloihin on juuri eteisestä. Myyjän ehdotuksesta valitsin selvästi isomman laattakoon, joka sitten ladottiin vinoon. Se antaa kyllä mukavasti erilaista ilmettä, mutta sointuu silti kauniisti muihin tiloihin. 

TAMMIKUU TONTILLA


Tammikuu on yleensä tuntunut tavattoman pitkälti kuukaudelta, mutta kuinka ollakaan täällä se sujahti oli melko nopeaan. Vaikka arki tuntui pieneltä peikolta vielä loppiaisena, ei se sitä enää viikkoa myöhemmin ollut. Tammikuu on ollut monella tapaa kiireinen, kuten odotettavissa oli, mutta toisaalta joukkoon on mahtunut myös mukavia odottamattomia juttuja. Esimerkiksi tänään molemmat lapset viettivät harvinaista vapaailtaa harrastuksista ja suuntasimme koko perhe kahvilaan vuoden ensimmäisille laskiaispullille. Pieni, mutta merkityksellinen asia arjessa.


Tammikuu tontilla on tuonut paljon näkyviä muutoksia. Ensinnäkin keittiö alkaa hahmottua. Keittiötoimittajaksi valitsimme Puustellia aiempien taloprojektien tapaan. Kuvan ulkopuolella oikealla sijaitsevasta niemekkeestä puuttuu liesi, johon odottelemme hormiliitosta. Kuvissa vilahtaa myös takka. Sen paikkaa olisin halunnut vielä viime kädessä muuttaa, mutta asennettujen lattialämmitysputkien ja kattotuolien vuoksi paikan vaihtaminen ei enää onnistunut. Tuohon kohtaan Nordpeisin Monaco tuntuu aavistuksen massiiviselta, mutta voi miten muuten ihastelenkaan takan muotokieltä.


Myös yläkertaan johtavat portaat ovat nyt asennettu. Päädyimme hankkimaan portaat Kastellin yhteistyökumppanilta Tähtiportaalta. Kuvien rakennusajan portaista saa idean värimaailmasta, sillä päädyimme lopulta tammen värisiin askelmiin ja mustaan runkoon. Tässä mielessä sisustus poikkeaa aika tavalla edellisestä kodista. Takan juuressa nököttää myös kasa laattoja, joita nyt paraikaa talolla urakoidaan seiniin. Palaan näihin valintoihin varmasti myöhemmin vielä, mutta kuten kuvista näkyy, marmorikuvio on vieläkin mieleinen. Valkoinen marmorilaatta tulee alakertaan, yläkertaan sitten harmaa. Itse asiassa harmaan marmorilaatan valitsin sokkona Pukkilan sivuilta. Ehdin jännittää aivan turhaan, sillä valinta osui nappiin. En malta odottaa, että näen lopputuloksen!

VALMIINA UUTEEN VUOTEEN?


Hei ja hyvää uuden vuoden alkua täältä. Tässä, kun istun kerrostalokotimme keittiössä ja nautin myöhäisistä aamupäivän auringonsäteistä (jotka kyllä uhkaavat vaipua pilvipeittoon), tuntuu aika pysähtyneen. Olen huomannut, että usein loman loppuessa tulee sellainen olo, että ei ole vielä valmis arkeen, mutta ei myöskään jatkamaan lomaa. Tämän postauksen kuvien värimaailma kuvaa hyvin oloani. Keikun siinä harmaalla alueella, välitilassa.

En ole oikein ehtinyt vielä niputtaa mielessäni mennyttä vuotta. Se lienee osasyy myös tähän vellovaan tunteeseen. Hurjasti saimme aikaan ja en tarkoita tässä ainoastaan talonrakennusta. Lasten koulu, perheenä yhdessä vietetty aika ja mieheni opinnot esimerkiksi - kaikki asioita, joista osaan olla kiitollinen ja onnellinen. Ensi vuodellekin on mukavia suunnitelmia, joita odottaa. Alkuvuodesta koittava muutto nyt tietysti päällimmäisenä. Mutta kaikesta tästä puuttuu se innostus, jota yleensä koen näin vuoden ensimmäisinä päivinä. Uuden alku ja se tunne, kun kaikki on mahdollista.

Eipä näitä vuosia turhaan taideta kutsua ruuhkavuosiksi. 


ITSENÄISYYSPÄIVÄN PERINNE


Hei sinne! On aika rikkoa blogin hiljaisuus. Kiireinen syksy huipentui superkiireiseksi marraskuuksi. Arkea vauhditti rakentamisen lisäksi miehen koulutyöt, vanhempainillat ja talkoovuorot. Vaikka näistä ei yksittäisinä tapauksina koulutöitä lukuun ottamatta viikkoa kohden kertynyt, kuin yksi tai kaksi menoa lisää, tuntui se heti paljon raskaammalta. Tontilla ollaan nyt siinä vaiheessa, että seinät ovat maalattu ja katot valmiit. Marraskuun suhteen se tarkoitti sitä, että piti päättää valaisinten paikat ja valaisimet, seinämateriaalit sekä niiden sävyt. Edelleen täytyisi riittää puhtia viimeistellä laattatilaukset sekä lattiamateriaali. Hommia riittää, mutta paine on onneksi lievittynyt, kun työmiehet eivät odota käsi ojossa ohjeita. 




Lienee siis selvää, että jouluvalmistelut ovat meillä vielä aivan puoli tiessä. Joulutähdet koristavat kotia, mutta pidemmälle en ole vielä ehtinyt. Kaihoten olen katsellut muiden joulukoteja tuntien vain piston sydämessäni. Aikansa kaikella, joten kyllä meilläkin kuusi pian tuodaan sisälle. Joka tapauksessa tässä kaikessa myllerryksessä Itsenäisyyspäivä ja sen perinne tai ehkäpä jopa perinteet joulupiparien teon merkeissä ovat asia, josta en tingi. Niinpä tänäänkin kokoonnutaan perheen kanssa pöytään juhla-aterialle. 




Kattauksesta löytyy niin ikään tuttuja astioita sekä monena vuonna pöytää koristanut By Lassenin Kubus -kynttiläjalka. Juju piilee kukkien valinnassa. Kävellessäni ulos kukkakaupasta ajattelin, että millainenhan lopputulos tästä syntyy, sillä harvemmin valitsen värillisiä kukkia. Tai no onhan valkoinenkin väri, mutta ymmärrätte varmasti. Sininen hortensia ja sen ympärille rakennetun kimpun hajotin pienempiin maljakoihin. Havut tuovat mukavasti talven tuntua eukalyptuksen oksien kanssa. Mielestäni kattaus on oikein onnistunut ja kaunis. Ja kuvista välittyy juuri se, mitä eniten tässä kohdin kaipaan - rauhaa ja lämpöä. Näissä tunnelmissa oikein ihanaa Itsenäisyyspäivää Suomi!

NE SILMÄLASIT SPECSAVERSILTA


Kaupallisessa yhteistyössä Specsavers Rauma

Kesällä alkanut yhteistyö Rauman silmälasiliike Specsaversin kanssa saa nyt jatkoa uuden postauksen verran. Ensimmäisessä postauksessa kerroin, kuinka mieheni näkö tutkittiin optikko Anna Mariasikin toimesta. Näöntutkimus ei tällä kertaa tuonut yllätyksiä, vaikka edellisestä näöntutkimuksesta olikin kulunut liki 10 vuotta. Tämän jälkeen edessä oli sopivien kehysten valinta.


Miehelläni oli etukäteen melko selvä ajatus siitä, millaiset lasit olisivat mieluisat: Ei aallonharjalla ratsastamista, mutta jotakin erityistä täytyi löytyä. Tällä periaatteella Anna ehdotti erilaisia kehyksiä - tyyliltään välillä hyvinkin erilaisia. Valintaprosessiin saimme avuksi myös Annabellan. Aika nopeasti valinta rajautui kahteen erilaiseen pariin, joista sitten mieheni päätyi lopulta Kenzon sinisankaisiin kehyksiin. 

 
Kehysvalinnan jälkeen edessä on linssien valinta, jossa päävastuu on tietysti optikolla. Mieheni kohdalla päädyttiin kevyeen UV-suojattuun linssiin, jossa on kova, heijastamaton, antistaattinen ja likaa hylkivä pinnoite. Ipadilla tehdyissä mittauksissa varmistetaan kehysten istuvuus eli tehdään digitaalinen mitoitus. Kun linssit on kohdistettu oikein, tehdään tilaus, joka automaattisesti lähtee hiomolle. Hiomolla on kehysvarasto, jossa hiotaan valitut linssit käyttämättömiin, uusiin kehyksiin sopiviksi. Hiomolta paketti kulkeutuu Raumalle myymälään, jossa vielä valontaittomittarilla varmistetaan, että linssit on tehty mitoitusten mukaan.


Silmälasien pitkään käyttöikään vaikuttaa oleellisesti myös niiden asianmukainen puhdistaminen, josta Anna hyväntahtoisesti muistutti silmälasien luovutuksen yhteydessä. Mieheni sai mukaan myös kirjalliset ohjeet sekä erityisesti linssien puhdistukseen tarkoitetun aineen. Linssit ja kehykset tulee puhdistaa haalealla juoksevalla vedellä ja linssinpuhdistussuihkeella. Kuivaukseen soveltuu parhaiten pehmeä nukkaantumaton liina tai paperi. On tärkeää muistaa välttää tilanteita, joissa linssit altistuvat korkeille lämpötiloille tai nopeille lämpötilojen muutoksille. Tällaisia tilanteita sattuu esimerkiksi uunin tai astianpesukoneen luukkua avatessa, saunassa tai kun kesällä jättää lasit auton kojelaudalle. Silmälasit kannattaa myös säilyttää aina linssipinta ylöspäin ja mielellään omassa kotelossa. Tämä vähentää linssien naarmuuntumista, suojaa laseja ja auttaa säilyttämään kehyksen oikean istuvuuden. Mieheni ei ole aivan vielä näitä asioita sisäistänyt, sillä usein minä sujautan hänen lasinsa koteloon!

TONTILTA TERVEISET

Pari viikkoinen blogitauko on aina merkki siitä, että elämä ruudun tällä puolen on vauhdikasta. Niin myös tässä tapauksessa. Jotta pysytte ajan tasalla isommista käänteistä niin vilautanpa teille muutaman kuvan tontilla. Kuvat ovat hetkestä, jolloin valmistelimme sisätilojen osalta lattianvalamista. Yksi työläimmistä vaiheista talonrakennuksessa on mielestäni juuri tuo styroksin ja raudoitusverkkojen asentaminen ennen lattialämmitystä ja lattianvalamista. Muistan kahdesta edellisestäkin kodista, miten tuntui, että työ tuntuu loputtomalta. Isojen styroksipalojen sovittaminen soran päälle ei ole ollenkaan kurjaa, mutta kun joudut pilkkomaan ja sahaamaan styroksipaloja, jotta ne sopivat vesi- ja viemäriputkien ympärille - se vasta on ärsyttävää. Ja se sama tehdään kolmessa eri kerroksessa! Usko oli loppua pariin otteeseen myös tällä kertaa. 




Postauksen kuvat on otettu takapihan puolelta. Nuo korkeat ja leveämmät ikkunat ovat olohuoneeseen, oikealla puolen olohuonetta on ruokailutila ja toisen kerroksen ikkuna on toisen pojan makuuhuoneeseen. Nyt tuota tuulensuojalevyä peittää tiiliverhous, joka myöhemmin ensi vuonna rapataan. Telineet talon ympäriltä ovat vielä purkamatta, koska myös räystäsaluslaudat asennettaan maalattuna nyt samalla kertaa. Tässä vinkki muillekin rakentajille. Pystytetyt telineet kannattaa hyödyntää. 

READ HOUR - PYSÄHDY SINÄKIN LUKEMAAN

Tiesitkö, että suomalaisten nuorten lukutaito on romahtanut kun samalla lukemiseen käytetty aika puolittunut? Sen vaikutus näkyy esimerkiksi syrjäytymisenä ja toisen asteen opintojen keskeytymisenä. Luetko sinä? Miten teidän perheessänne näkyy lukeminen? 


Minä olen lukenut pienestä pitäen. En tarkoita tällä nyt lukemaan oppimista, vaan lukemista - kirjat, lehdet, artikkelit, uutiset. En tiedä, onko minua varsinaisesti opetettu lukemaan kirjoja, mutta olen saanut sellaisen mallin vanhemmiltani. He ovat aina lukeneet itse paljon ja myös minulle ja veljelleni on aina luettu paljon. Tämä on periaate ja malli, jonka toivoisin siirtyvän lapsilleni, sillä vaikka elokuvat ja sarjat yhtälailla mielenkiintoisia ovatkin, ei mikään voita kirjallisuutta ja lukemisen tärkeyttä. On itse asiassa aika huolestuttavaa lukea tilastotietoa lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten lukutaidon heikkenemisestä. Lukutaito on pohja oppimiselle. Nykypäivänä lukemisesta on sitä paitsi tehty huomattavasti helpompaa esimerkiksi yleistyneiden äänikirjasovellusten myötä. Tapoja on monia. 



Perhe-elämässä elämme tällä hetkellä vaihetta, jossa nuorempi lapsistamme opettelee lukemaan aloitettuaan ensimmäisen luokan tänä syksynä. Isompi pojistamme on jo neljännellä luokalla. Hänen lukemaan oppiminen otti aikaa ja se vaati myös meiltä vanhemmilta panostusta. Uskon, että iso syy nykyään teknisesti sujuvaan lukutaitoon on se, että luimme ja luemme hänen kanssaan edelleen paljon. Joko hän lukee itsenäisesti omia kirjojaan tai sitten luemme lapsille ääneen. Tämä rutiini on otettu tiiviiksi osaksi arki-iltoja. On ihanaa, että myös nuorempi on jo sen verran iso, että voimme lukea nykyään monipuolisemmin erilaisia kirjoja. Esimerkiksi vastikään aloitin lukemaan lapsille Harry Potter -sarjan ensimmäistä osaa. Minä vetoan teihin lasten äiteihin ja iseihin - lue lapsellesi. Se on yksi parhaista asioista, jonka voit opettaa lapsellesi.


Mikä sitten on Read Hour?

Tänään sunnuntaina vietetään YK:n kansainvälistä lukutaidon päivää. Lasten ja nuorten säätiö yhdessä media ja viestintäalan toimijoiden kanssa käynnisti kaksiviikkoisen Read Hour -kampanjan, joka huipentuu tänään klo 19-20 vietettävään tuntiin, jolloin koko Suomi pysähtyy lukemaan. Read Hour -kampanjan suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö. Kampanjalle valittiin englannin kielinen nimi, jotta Suomi voisi esimerkillään näyttää mallia muulle maailmalle.  

KERROSTALOKOTIMME MAKUUHUONE


Tämä kerrostalokotimme on oikein hyvä ja kompakti kokonaisuus meidän tarpeisiimme, mutta kovin pienet makuuhuoneet tässä on. Neliöitä on 66, kahdessa makuuhuoneessa yhteensä karkeasti arvioiden reilusti alle 20. Nämä kuvat ovat meidän aikuisten makuuhuoneesta, johon on käynti olohuoneesta. 


Huoneeseen mahtuvat nipin napin parisänky, yksi yöpöytä pöytävalaisimineen sekä 120cm leveä Ikean Bestå-sarjan kaapisto. Makuuhuoneen yhteydessä on lisäksi pieni vaatehuone, jonka liukuoviratkaisu säästää onneksi tilaa. Siinä mielessä neliöt ovat täysin riittävät, että aika vähän me makuuhuoneessa vapaa-aikaa vietämme. Muutamalle lisäneliölle olisi tarvetta, jotta esimerkiksi peili mahtuisi seinälle ja tilaa pukeutumiseen olisi enemmän. Uuden kotimme makuuhuoneet tuntuvat varmasti valtavilta sitten aikanaan. 


Sisustuksellisesti makuuhuone ei juuri eroa edellisen omakotitalomme makuuhuoneesta. Petauksessa suosin edelleen huolettomia pellavalakanoita ja värimaailma on rauhallinen. Sama maanläheinen teema jatkuu, mutta tapettia vai maalia, sitä en ole vielä päättänyt. Huonekaluista Kartellin Jolly -yöpöytä ja Elloksen pöytävalaisin vaihtuvat. Valaisimen ajattelin sijoittaa toisen pojan huoneeseen ja Jolly -pöydän siirtää ulkokäyttöön. Haluaisin makuuhuoneeseen lisää pehmeyttä muun muassa päiväpeiton, maton ja verhojen avulla. Päiväpeittoa olen halunnut jo jonkin aikaa, mutta säilytystilan puutteen vuoksi ajattelin, että parempi hankkia sellainen suosiolla vasta uuteen kotiin. Meillä ei ole verhoja ollut makuuhuoneessa pitkään aikaan, mutta kirkkaan aamuauringon vuoksi pimennysverhot ovat tarpeen. Ne olisivat itse asiassa tarpeen myös tässä kodissa. 

PROJEKTI MIEHELLE SILMÄLASIT


Kaupallisessa yhteistyössä Specsavers Rauma

Tiedättekö tämä silmälasiprojekti on muuten tässä perheessä ollut pidempi kuin yksikään taloprojekti! Miehelläni on ollut silmälasit vuodesta 2009 ja ne ovat hänen ensimmäiset ja ainoat lasit, joiden turvin hän on sinnitellyt aina näihin päiviin asti. Siinä vaiheessa, kun sangat alkoivat hapertua käsiin ja linssit muistuttivat enemmän appelsiininkuorta kuin linssiä mieheni alkoi käyttämään enemmän piilolaseja. Täydelliseen ajankohtaan tänä kesänä osui tämä yhteistyö Rauman Specsaversin kanssa. Yhteistyön puitteissa uusittiin silmälasit, aurinkolasit vahvuuksilla sekä myös piilolinssit. Ennen kuin pääsette näkemään lopputuloksen, aloitetaan siitä, mistä aina uusien lasien hankintaprosessi alkaa eli näöntutkimuksesta.


Mieheni kohdalla selvitettiin ensin haastattelulla yleinen terveydentila sekä vanhojen linssien arvot, jotta optikko Anna Mariasik saattoi linjata hoitosuunnitelmaa. Tämän jälkeen mitattiin silmien paineet ja otettiin kuva silmänpohjasta. Näiden tutkimusten tarkoituksena on kartoittaa silmien terveydentilaa. Silmänpohjakuvien katselussa tarkastellaan visuaalisesti silmäpohjan keskeistä aluetta, jolla sijaitsevat muun muassa verkkokalvon tarkannäkemisenalue ja näköhermonpää. Mikäli kuvissa näkyy poikkeavaa, lähetetään asiakas silmälääkäriin silmien tarkempaa terveystutkimusta varten. Diagnoosit tekee aina silmälääkäri. 


Vasta näiden tutkimusten jälkeen siirryttiin siihen osaan näöntutkimusta, mikä jokaiselle on tutumpaa eli kokeilemaan erilaisia linssivahvuuksia ja selvittämään näkökykyä testitaulukon avulla. Mieheni kohdalla näön heikentyminen on ollut varsin maltillista, mutta oli todella huojentavaa kuulla, että isoja muutoksia ei ollut edelleenkään tapahtunut. Likinäön (eli -) voimakkuus oli pysynyt lähes samana. Piilolinssien käyttäjiltä on tarpeen tutkia vielä mikroskoopilla silmän pintaa vaurioiden varalta. Tämä paljasti oikeastaan sen, mitä mieheni osasikin odottaa. Silmissä on kuivumista. Osasyynä tähän on varmasti työ maanrakennusalalla, jossa hiekkapöly ja ulkoilma rasittavat silmiä. Anna suositteli kostuttavien silmätippojen käyttöä päivittäin. Anna on itse asiassa perehtynyt kuivasilmäisyyden hoitoon erikseen opiskellessaan Norjassa. 


On ihan yhtä tärkeää muistaa huolehtia silmien terveydestä siinä missä syöt terveellisesti ja pidät muutoinkin itsestäsi huolta. Näkökyky on näet sellainen ominaisuus, jonka puuttumisen toimintakykyyn huomaa usein vasta, kun sitä ei ole.

KODINHOITOHUONE + ARVONTA


Rakenteilla olevan kodin sisustus alkaa hiljalleen muodostua mielessä. Joitakin kysymysmerkkejä kuitenkin mahtuu joukkoon ja niistä tällä hetkellä kodinhoitohuone on se isoin. Ajattelin ottaa asian käsittelyyn täällä blogin puolella jospa ideariihen myötä saisin uusia ajatuksia ja erilaista näkökulmaa. Kodinhoitohuone on kaikkiaan noin 10 neliön kokoinen tila, johon on käynti eteisaulasta. Kodinhoitohuoneesta on suoraan käynti suihku- ja saunatilaan. Tähän ei tule väliovea, joten se asettaa joitakin vaatimuksia - lähinnä visuaalisia.


Kuviin on piirretty nyt vastakkaisille seinille kalusteet, mutta mikään tai kukaan ei kiellä muuttamasta tätä järjestystä. Pesukoneen paikka on näillä näkymin tulossa kuvassa näkyvälle vasemmalle seinustalle lähelle kodinhoitohuoneen ja eteisen välistä ovea. Tällä hetkellä alustava suunnitelma on, että vasemmalle seinustalle tulee iso liukuovikaapisto, joka kätkee sisäänsä pesukoneen (paikka myös kuivausrummulle), siivoustarvikkeet (kuten imuri, lattiapesuvälineet ja silityslauta), joitakin sisustustavaroita (joulukoristeet ja sisustustyynynpäälliset) sekä ainakin miehen työ- ja moottoripyöräilyvarusteet. Vastakkaiselle seinälle suunnittelin alakaapistoa likapyykkiä varten sekä matalaa yläkaapistoa erinäisille kodin tavaroille. Pyykkien kuivaaminen on tarkoitus hoitaa telineessä, jolle on riittävästi tilaa kylpyhuoneen puoleisella seinällä.


Uskon, että tila on vähintään melko toimiva tämänhetkisen kokoonpanon myötä, mutta erityisesti pelkään sitä, että kaapistojen väliin jäävä tila on liian kapea esimerkiksi pyykinpesun kannalta. Suunnittelua ajatellen kriteereitä on muutama. Tärkein on se, että pesukoneen saa pois näkyvistä tarpeen vaatiessa. Lisäksi tarvitsen sekä korkeaa että matalaa säilytystilaa. Kalusteiden tulee olla huonekalumaisia ja sisustuksen harmoninen, jotta yleinen ilme on huoliteltu. No niin, millaisia ajatuksia tämä herätti? Miten itse sisustaisit tilan?


Lopuksi vielä se arvonta. Blogin Instagram -sivuilla on käynnissä Sodastream -arvonta, jossa voit voittaa itsellesi Spirit-laitteen sekä My Only Bottle -juomapullon. Arvonta on käynnissä maanantaihin 5.8 klo 20:00 saakka.