KORI JA KEITTIÖ

keskiviikko 30. lokakuuta 2013



Tämä Verso designin kori on ehdottomasti yksi niistä tavaroista, jotka päivästä toiseen tuottavat iloa. Se tuottaa sekä visuaalisesti hyvää mieltä että on hoitanut sille varatun tehtävän mallikkaasti. :) Itselleni käy liian usein niin, että kun jokin asia on poissa silmistä, se on myös poissa mielestä. Aikoinaan ostin Ikeasta tuon harmaan laatikon kätkemään sisälleen maksamattomat laskut, kynät, muistilaput, laturit ja mainoskupongit. Laskut varsinkin jäi herkästi hoitamatta, koska eivät olleet näkösällä muistuttamassa itsestään.
 
Jos kuitenkin joskus toimeennun kuljettamaan maksamattomia laskuja vaikkapa kalenterini välissä, löytää tuo kori varmasti paikkansa meiltä. Esteetikon silmää miellyttäisi enemmän se, että kori kätkisi sisälleen esimerkiksi lautasliinoja. Sommittelen sitä mielessäni uuden kotimme keittiöön tuomaan lämpöä valkoisen kalustepinnan, rosteristen kodinkoneiden ja vaalean harmaan betonilattian keskelle. Ai niin tässä muuten näette mihin mattoon päädyin! :)

Loppuun Kiitos Keittiöpohdintaa -postaukseen tulleista kommenteista. Vastaaminen on tarkoituksella jäänyt - olette antaneet niin paljon ajatuksen aihetta. Keittiö menee todennäköisesti ikkunan osalta jälleen uusiksi, ja itse asiassa ainoastaan saareke jää nykyiselle paikoilleen. Ikkuna palautuu myös alkuperäiselle paikalleen. Palaan näihin asioihin kuitenkin vielä. Nyt reipasta keskiviikkoa!
 

2 kommenttia :

  1. Aivan ihana kori :) Itse olen iittalalla ihaillut jo pitkään vastaavia, mutta vielä en ole hennonut sijoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kauniita ja muutkin merkin tuotteet miellyttävät silmää! :)

      Poista

Proudly designed by | mlekoshiPlayground |