Viimeiset kaksi päivää olen aamuisin leikitellyt ajatuksella jäädä kotiin, käpertyä viltin alle, laittaa takkaan tuli ja nauttia kuppi kuumaa kahvia, glögiä tai finrexiä. Juoman suhteen en ole lainkaan nirso jos ensimmäiset toiveet toteutuisivat. ;) En tiedä onko se tämä jo useamman viikon jatkunut orastava flunssa, sade ja harmaus vai mikä, mutta se energinen minä on hautautunut jonnekin syvälle. Edes vitamiinitankkaukset eivät saa aamuisin heräämään päivän touhuihin.
Meillä on viikonloppuna ystäväni 30-vuotisjuhlat ja lapset menevät mummun ja papan luo ensimmäistä kertaa yökylään. Äitiä taitaa jännittää tämä enemmän. Jotenkin tuntuu, että idea hauskanpidosta ystävien keskenkään ei saa syttymään ja tuo sohva näyttää edelleen houkuttelevammalta. :) Me päästään mieheni kanssa sen verran harvoin viettämään aikaa kaksistaan jo ihan siitä syystä, että poikien isovanhemmat asuvat molemmat eri paikkakunnilla. Viikonloppu on siis tervetullutta vaihtelua. Mutta ei, sohva kuulostaa silti paremmalta.
Minusta on kuoriutunut "vanhemmiten" oikea kotihiiri, mutta ehkä se juhlamoodi sieltä vielä löytyy. Sunnuntaina siis takuuvarmasti linnottaudun olohuoneeseen enkä tee mitään ihmeellistä. Pelataan pelejä poikien kanssa, lämmitetään se takka ja köllitään keskenään. Ah, miten hyvältä jo pelkkä ajatus tuntuu. :) Teille toivotan mitä parhainta viikonloppua!
Mulla on kans ikä tehnyt tepposet ja tekis mieli jäädä kotiin juurikin viltin alle :D
VastaaPoistaMukava kuulla, että en ole ainoa! :) 10 vuotta sitten meno oli varsin erilaista.
PoistaKuulostaa niin tutulle,joka aamu torkuttelen aivan luvattoman kauan! Viltti sohavlla näyttää todella kutsuvalle. Mikä teidän lattia muuten on tässä nykyisessä kodissa,meillä olisi lattiaremppa edessä ja ei oikein vielä tunnu hyvää sävyä tulleen vastaan.
VastaaPoistaEllen
Kiitos! :) Lattia on Tarkettin laminaattia Suede Sherwood oak, vaaleaa tammea. Tsemppiä remonttiin! :)
PoistaOikein mukavaa viikonloppua :))!! Must on kans tullut kunnon kotihiiri, hihi!
VastaaPoistaps. ootko huomannut, vai onkohan vaan mun ruudussa, että noi sun kuvat on sivupalkkitekstien päällä!??!
Heh, joo tosi mammautunut olo, kun ajatus juhlimisesta saa karvat pystyyn. :) No oi ei. Mulle näkyy normaalisti. Pitääkin laittaa seuraavaan postaukseen kysely, miten muille näkyy. Kiitos kun kerroit!
PoistaHei, hyvää viikonloppua...näinhän siinä usein käy, ettei millään viitsisi lähteä, mutta kun sitten lähtee on kuitenkin hauskaa...nauttikaa!
VastaaPoistaMinulle kaikki kuvasi ovat ihan oikeissa paikoissa suhteessa sivupalkkiin.
XX
Kiitos, yritetään nauttia! Eikös se siitä, kun vauhtiin pääsee. :) Ja hyvä jos näkymä on niin kuin pitäisikin. Aurinkoista päivää!
Poista